reality bites

oijoi. arki tosiaan läjähti naamalla töiden alun mukana. meinaisin jo ekalla opetusviikolla saada rintatulehduksen, ja tällä viikolla tulin sitten tosi horkassa töistä kotiin. viikonloppu meni sairastaessa. norski on toista viikkoa kovassa köhässä, ja juniori vetää siitä huumoria yskimällä tekoyskää, öhö-öhö.

kaiken flunssakurjuuden keskellä vajosin myös totaalisen työkurjuuten ja olen nyt pääni sisällä antanut nykyiselle duunilleni mahdollisuuden kesään asti. mutta sen jälkeen, oikeasti, näillä työajoilla en näe ensi syksynä poikaani kahteen päivään, kun päivähoito alkaa. ajatus tuntuu ihan kauhealta, eikä työ sen arvoiselta, vaikka opettaminen arvokasta työtä onkin. tanskalaisen musiikkikoulun 20 minuutin tunnit eivät millään riitä tuomaan hyvää fiilistä omasta työstä, vaikka oppilaat ovatkin ihan mahtavia. mihinkään opetettevaan asiaan ei voi syventyä, ja työpäiviä leimaa kaiken syövä kiire. pisimpänä opetuspäivän lähden kotoa ennen puolta päivää ja palaan kotiin illalla puoli yhdeltätoista. tänä aikana en hädin tuskin ehdi pitämään taukoa, jos yhteensa kolmen tunnin työmatkoja ei lasketa.

opetuspäivien uudelleen järjestely on todellinen rumba, kun lapsilla on joka illalle jokin eri harrastus. niinpä kaksi opetuspäivää viikossa onnistuneesti torppaa keikkojen ottamisen. joka on todella arsesta, sillä pelkkä opetuspäivistä tuleva palkka on ei yksinään riitä toimeentulemiseksi. tämän parin viikon työkokeilun aikana toteutimme juniorin  unikoulutuksen, joka meni tosi hienosti. ajoitus vaan oli vähän huono sikäli, että tyyppi on tanskalaisittain sanottuna morsyg, eli eroangstissa. kiitos pitkien työpäivien ja parin muun soittohomman on äitiä ollut ns. vähän ikävä, ja se on sikäli ikävää, että äidillä on paitsi myös ikävä, myös kotona ikävää, kun lahkeessa roikkuvalle pikkumarakatille mikään huomionosoitus ei riitä.

onneksi meillä on tänä sairasteluviikonloppuna ollut appivanhemmat kylässä, ja kiitos heille, koti näyttää taas kodilta eikä kaatopaikalta. boheemipariskunnan tulevaisuus ja toimeentuloa näyttää kiinnostavan heitäkin, ja kaikenlaisia keskusteluja on käyty, mahdollisista ja mahdottomista kuvioista. flunssakurjuuden värittämästä näkökulmasta omat ideat alkaa olla vähissä ja olen todella kypsä meidän kaikki normit ylittäviin epäsäännöllisiin työaikoihin. omiin pitkiin päiviin ja yövuoroihin, jotka tekevät miehestäni zombien.

tämän syksyn illat jolloin olemme olleet molemmat kotona voi laskea yhden käden sormilla (no hääyö nyt ainakin). järjestely sopi siihen entiseen elämään, mutta bittikselle soisi myös joskus kokemuksen siitä, kun molemmat vanhemmat on yhtä aikaa hereillä ja illan kotona. toinen juttu mikä sopi siihen entiseen elämään on ylenmääräisen ilmaisen projektityön tekeminen. se on kivaa, mutta mä tarvin kyllä kuukausittain ihan kunnon palkan. yhtäkkiä orkesterityön näkee ihan eri valossa, kuin muutama vuosi sitten. perheystävälliset työajat, mielekäs työ ja kunnon palkka. jos se juna meni jo, täytyy kai ruveta ekonomiksi.

uusi arki alkaa

tämä postaus on teemaltaan vähän jatkoa edelliselle. itse lapsen saaminen ja vanhemmaksi tulo on iso mullistus. onneksi on äitiysloma, jonka ekan lapsen kohdalla voi halutessaan käyttää kokonaan uuden elämäntilanteen haltuunottoon. toinen iso mullistus on normimaailman kohtaaminen äitiysloman päättyessä. maailma pyörii niin kuin aina ennenkin, paitsi minun oma maailmani pyörii nyt lapsen ympärillä, enimmäkseen. tässä omassa maailmassa jatkuva joustaminen omista tarpeista on normitila ja kokonaiset yöunet poikkeustila. mieluiten sitä lilluisi "katsotaan mitä päivä tuo tullessaan"-tilassa, ja sillä meiningillä päivä yleensä tuokin ihan kaikkea mukavaa, toisin kuin tiukalla aikataulutuksella. mutta mutta. nyt pitäisi pystyä olemaan ihmisiksi kodin ulkopuolellakin, hoitaa hommansa ja muistaa välillä kurkata kalenteriin, mitä seuraavalle viikolle on tiedossa (ja muistaa pestä viikoittain pyykkiä).

koulun ja soittamisen aloittaminen on ollut tosi hyvä juttu. harjottelun järjestäminen on vielä vähän hakusessa. pitäisi pitää kotelo auki ja soittaa vähän silloin tällöin pitkin päivää. opettajani on ihan tosi hyvä, ja tekee töitä juuri oikeiden asioiden kanssa. koulun myötä tulee soitettua, ja oltua mukana hyvissä projekteissa inspiroivien muusikoiden kanssa. lisäksi syksylle on kerääntynyt myös sopivasti, muttei liikaa keikkoja. ensi viikolla alkaa opetus. opetuspäivät ovat harmittavasti keskellä viikkoa, mikä tietää lisäjärjestelyjä korvaavien tuntien pitämiseksi, koska keskiviikko ja torstai ovat usein hyviä konserttipäiviä. ensi syksyksi yritän junailla maanantain opetuspäiväksi. omaa firmaa pohdin edelleen. pitäisi vaan päästä juttelemaan asiasta ja saada vähän ohjeistusta käytännön asioihin ja määritellä tarkemmin mitä olen tekemässä. eli monta palloa on ilmassa, vanhaan tuttuun malliin. bittis menee hoitoon vasta vajaan vuoden päästä, joten tämä vuosi on aikamoista sopupeliä ja jäjestämistä. täytyy vaan yrittää pitää huolta siitä, ettei elämä hautaudu kaiken sen järjestämisen alle. näitä asioita on nyt vaan paljon elämässä, mutta kaikki ovat iloisia asioita. eivätkä toistensa tiellä, vaikka siltä välillä tuntuukin.

5 hampaalla voi jo haukata kiellettyä hedelmää.

aika monta pitäisi-sanaa. joku self help-guru nyt varmaan nostaisi etusormen pystyyn...

aikapula

jotenkin projekti-ihmisenä ajattelin, että tämä lapsensaamisen poikkeustila pikkuhiljaa loppuu kun äitiyslomakin loppuu, mutta äitiys onkin sellainen projekti, että se ei lopukaan koskaan, ei edes silloin kuin naulaa lyödään arkkuun. olen ihan hätää kärsimässä kotitöiden kanssa. jos joku ei huvita niin pyykinpesu nyt ei ainakaan. toiseksi ei huvita ruuanlaitto. eikä syöttäminen. eikä ruokailun jälkien siivous. eikä aikaisin nukkumaan meneminen, vaikka se ei edes ole kotityötä. siivouksesta puhumattakaan. mutta ketää kiinnostaa huvittaako, lapsi nyt on vaan ruokittava ja kaurapuurot pestävä lattialta ennen kuin ne menevät parempiin suihin. koska tulotaso on mikä on, parasta lienee hyväksyä tilanne, mutta asettaa rima mahdollisimman matalalle.

tässä poikkeustilassa eli uudessa velvollisuuksien suossa on ajasta tullut myös entistä arvokkaampaa. kaikki kodinulkopuoliset velvollisuudet, työ, opiskelu, projektit, on kaikki pois kotiajasta, ja päivittäin päivittelen oman ajankäytön olematonta hallintaa, ja sitä kuinka epämiellyttävää on kun aika on kortilla. jos vietän päivän vain kotona lapsen kanssa, kotihommat pysyy jotakuinkin hallinnassa, mutta annas olla kun pitäisi tehdä jotain muuta siinä sivussa. juoksen oman elämäni perässä. tähän on nyt vaan totuttava. omasta lojumisajasta en silti aio luopua. niin kauan kun en nuku yhtenäisiä öitä, en omalle ajalleni halua kasata mitään kehittäviä tavoitteita, kunhan vain olen. mutta asioiden lykkääminen huomiselle on ihan turhaa (vaikka sitä koko ajan teenkin), sillä huomenna on ihan sama meininki kuin tänäänkin.

ei huvita

elän toivossa josko pieni kirjoitusverryttely täällä blogissa aukaisisi runosuonen. haluaisin nimittäin kirjoittaa jutun magasinet nordenin norjalaiseen versioon tulevasta kiertueesta, mutta saas nähä kuis käy. yöt olisi nimittäin näinä aikoina kiva käyttää myös nukkumiseen. ja yöelämä noin muuten on tehnyt ajattelutyöstä pikkuisen tahmaista. ei oikein kulje ajatus ei. tai ne ajatukset jotka kulkee, pyörivät vauvan syöttöjen ja syömisen ympärillä, ihan tärkeää sekin. jos aikaisemmin valitinkin, ettei kotona olo meikäläiselle sovi, nyt tuntuu etten muuta osaakaan. täällä sataa sitäpaitsi koko ajan vettä ja on harmaata, joten ulos ihan unohtaa mennä. nyt taitaa olla hyvä hetki keittää kannu teetä, avata suklaalevy ja odottaa inspiraatiota.

välinpitämättömyyden aika on ohi

tänä kesänä olen pitänyt neljä huoletonta viikkoa lomaa poikasen kanssa, ensin suomessa, sitten norjassa.

pohjois-norjassa se alkoi, katsoin pitkästä aikaa uutisia. nälkiintyneitä lapsia, vauvoja, jotka vikisivät nälkäänsä kuin meidän oma lapsi. jos jaksoivat. mietin miltä tuntuu olla äiti, joka haluaa, mutta ei pysty ruokkimaan lastaan. päätin yrittää olla ruikuttamatta hetken omista riittämättömyyden tunteista. lahjoitin rahaa punaiselle ristille, mutta mielummin olisin antanut toisen rintani.

kotimatka oli vauvamatkustuksen suuri koitos. kolme lentoa ja yksi niistä välilaskulla. mietin viimeisen lennon ajan mitä kirjoittaisin lomastamme blogiin. kirjoitushalut hävisivät, kun kotiin palattua ja kauppareissulta tultuani norski kertoi oslossa olleen pommin. tätä taas -, terrori-isku, jatkoa kaikille muille 9/11 jälkeisille iskuille, ajattelin, ja ryhdyin tiskaamaan. tekstiteeveetä selaamalla löytyi pieni uutinen neljästä ammutusta utøyan saarella. juttu alkoi haiskahtaa ja liimauduimme loppuillaksi ja yöksi television ääreen. seuraavaana aamuna en meinannut uskoa näkemääni.

minulla ei ole sanoja vaikka olen lukenut monta analyysia tapahtuneesta. sama fiilis kun persujen voittaessa vaalit, miksi en tunne yhtään niiden kannattajaa? meitä on monta tässä maailmassa joiden todellisuudet eivät koskaan kohtaa. silloin kaveerataan vaan niiden kanssa, joiden kanssa ollaan samaa mieltä. eikä silloin tule käsitystä siitä mitä meidän yhteisessä todellisuudessa tapahtuu. seurauksena ylimielistä tavallisen ihmisen yliajavaa politiikkaa, abstrakteja rahavirtoja (minne?), eristäytymistä omiin poteroihin, ennakkoluuloja.

integraatio ja köyhyys, siinä kaksi haastetta euroopalle. tänään palaa lontoossa. rinnan alla on möykky, jota yritän selitellä unenpuutteeksi ja ahdistukseksi äitiysloman loppumisesta. mutta se taitaa olla jotain muuta. pelkään, että pelkkä maailmanmenon katseleminen ei riitä. norjan suoraselkäistä pääministeriä kuullessa koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen. demokratia on erimieltä olemista ja eriävien mielipiteiden äänensanomista. eli kansankielellä riitelyä. yksi utøyalta pelastautuneista nuorista oli tekstannut koko painajaisen ajan äidilleen. tykkään sinusta vaikka joskus riitelenkin, oli tytär hymiön kanssa kirjoittanut. jos riitaa ei haasta ilkeyttään, vaatii riitely luottamusta ja rakkautta. siksi omien läheisten kanssa riitelee kaikista eniten. ehkä sitä pitäisi uskaltaa avata omakin suunsa useammin niiden asioiden puolesta joihin itse uskoo.

hyvin ajateltu -puoliksi tehty

pitäisi pakata. vauvan ja lapsen kanssa matkustaminen voi olla koettelemus, mutta matkan voi myös yrittää tehdä itselleen niin helpoksi kuin mahdollista. ainakin näin uskottelen itselleni. pakkaan niin vähän kamaa mukaan kuin mahdollista. olen harrastanut antipakkausta koko illan, roikkunut koneella ja pakannut mahdollisimman vähän. pieneen olkalaukkuun pari vaippaa, kosteuspyyhkeet, vaihtovaatteet, harso sekä passi (2), lompakko, puhelin, tietokone, kamera ja helistin. pieneen matkalaukkuun äidille tarpeeksi monta imetyspaitaa, alushousuja, verkkarit ja toilettilaukku. ja laturit. ja jos tilaa jää, lenkkarit. eiköhän näillä pärjätä. vauvan vaatteet ja vaunut odottavat onneksi suomessa. nukkumaan mielellään ennen kello 23, niin oma akkukin on ladattu. jäljellä siis 17 minuuttia tehokasta peliaikaa (sisältäen hampaiden pesun), rupeanpa hommiin. soon moro, hyvää kesää.
(toim. huom. blogin kello jätättää)

aloitteleva kulttuurituottaja # 4

don´t clean your desk. you might find something in the morning that you can´t see tonight.

-Bruce Mau, Incomplete Manifesto for Growth

aloitteleva kulttuurituottaja luki kaiken äitiyden keskellä kirjan. viime postatuksessa olikin vähän puhetta fundraisingista ja tämä kirja on sitä itseään alusta loppuun. kirjan tekijä, maiken ingvordsen, on tanskalainen jazzpianisti ja säveltäjä, sekä käsittämätön lahjakkuus oman ammattitaidon myymisessä, mikä monille taiteen ja luovan alan tekijöille on haastavaa. maikenista tuli kertaheitolla esikuva omalle firmaprojektilleni. onnekseni hän on pari kertaa kuussa muusikkojen liitolla jakelemassa neuvoja, ja yritänkin varata ajan ensi syksyksi ennen kuin lähden "lomille". kirjassa oli tosi paljon hyviä ja konkreettisia vinkkejä. tässä ote omasta muistilistastani:

1. apurahahakemukseen ei välttämättä aina kannata kirjoittaa haettavaa summaa, vaan esim. hakea suurinta mahdollista tukea ja viitata budjetin alijäämään. esimerkki maikenin elämästä: hän oli hakenut 15 000 dkk projektiinsa ja jälkeinpäin kuullut säätiön hallitukselta, että olisivat halunneet antaa projektille enemmän, mutta kun hakemuksessa luki mitä luki, he myönsivät haetun summan.
2. tee täsmähakua ja käytä apurahadeadlinea inspiraationa projekteille. eli tällainen dedis tulossa, kaivaisinko projektin pöytälaatikosta, vai kääntäisinkö käsilläolevan vähän uuteen kulmaan?
3. aloita budjetista.
4. ole systemaattinen ja tee excel-kalenteri kuukausittaisista deadlineista ja päivitä se kaksi kertaa vuodessa, kesälomalla ja joululomalla. kirjoita omaan kalenteriisi joka kuukauden tärkeät dedikset, etteivät hakuajat mene ohi.
5. vie useaa projektia eteenpäin samanaikaisesti, ja yritä aina löytää keino tai toinen toteuttaa projektisi.
6. luo itsellesi pieni piiri tulisieluisia projektiystäviä, kutsu ystävät silloin tällöin päivälliselle ja pallottele ideoitasi.
7. hyvät yhteistyökumppanit ovat kaiken a ja o. ja auttavat myös hakemuksen läpimenemisessä. jos mahdollista, parita projektisi sanoma- tai lehtiyhtiön kanssa.
8. hanki hyvä reviisori.
9. muista laittaa logot oikein.
10. ja lopuksi: muista budjetoida hallinointi. joskus hallinoinnin palkkakulut pitää piilottaa, sillä säätiöt haluavat tukea taidetta, ei tuottamista. tämän viimeisen kohdan kanssa on itselläni opettelemista. varsinkin jos meinaan joskus tuottamisellani tienata edes vähän.

lisäksi maiken opastaa kädestä pitäen miten tehdä hyvä hakemus, miten hakemusteksti kannattaa muotoilla, mitä liitteitä kannattaa ottaa mukaan, miten laatia projektiaikataulu, miten tehdään markkinointisuunnitelma ja erittäin inspiroitunut hän on internetin tuomista markkinointimahdollisuuksista.

lopuksi maiken jakaa vinkkejä kaksisuuntaisen työhäiriön eli tuottaja/taitelija-aivovaurion hoitoon ja hallintaan. eri työt eri tilaan! tuottajatyö tarvitsee oman pikkukonttorinsa, ja samaan nurkkaan ei hartsi ja nuottiteline mahdu. samoin taiteilija tarvitsee oman ateljéensa. ikeasta kävin hakemassa viime syksynä työpöydän ja tuolin, ja olenkin nurkkaukseeni tyytyväinen. työpöytä on vaan aina sotkussa, kuinkas muutenkaan. tänään saattaa tapahtua edistysaskel sen toisen työtilan hankkimiseksi. norski meni ja osti flyygelin ja nyt se pitää jemmata jonnekin. me taidetaan saada oma treenikämppä!