tapahtuu nyt

joskus mainitsin että kun blogissa on hiljaista, elämässä tapahtuu. nyt tosiaan tapahtuu sekä yksityis- että yleispuolella. vatsassa kasvaa pieni norjalaissuomalainen ihmisalku, eka vakituinen työpaikka, kädet ja pää täynnä viittä vaille valmiita projekteja jotka syksyn mittaan toivottavasti valmistuvat ja antavat tilaa hääjuhlien suunnittelulle ja vaippahousujen neulomiselle. vuosi sitten alkukesästä ystävättären häitä seuraavana iltana istuimme tyttöporukalla (tai no oli meillä seurana yksi kohtuullisen humaltunut viikinki) viinitonkan ääressä kelaamassa elämää. kadonnutta kaksikymppisyyttä siis nuoruutta emme kai kaiholla muistelleet. kaikkien 20-30 vuodet olivat jotenkin menneet tahmeissa merkeissä. viininhöyryisessä uhossa vannoimme (tai ainakin minä tein silloin vakaan päätöksen) että kolmestakympistä neljäänkymppiin ei saa mennä angstatessa ja oma napaa kaivellen.

kolmekymppisyys on vapauttavaa. se tuo aikuisuuden. ei tarvi selitellä tai yrittää olla ollakseen. olkoon kakaroiden mielestä aikuisuus tylsää, kolmekymppinen tietää paremmin itse. kolmekymppisyyden myötä elämän rajallisuudesta tulee myös jonkinlainen aavistus. 30+ 30 +30= ja kuinka nopeaan ne ensimmäiset kolmekymmentä menivätkään? kolmekymppisenä kaikki ne "sit joskus isona" -ajatukset muuttuvat "eikun nyt"-ajatuksiksi. nyt olen muuten jo iso, saan tehdä mitä huvittaa ja mihin pystyn, niissä rajoissa jotka elämä nyt asettaa.

oma ensimmäinen 30+ vuosi on tähän mennessä ollut täynnä uuden tekemisen vimmaa ja vanhaan tekemiseen kyllästymistä, eikä rajankäynti näiden kahden välillä aina ole helppoa. aikaisemman "päätän 15-vuotiaana mitä teen ja pidän päätöksestä kiinni seuraavat 15 vuotta oli se sitten kivaa tai ei"-elämänfilosofia on vaihtumassa "katotaan mitä tästä sopasta syntyy, kunhan tekeminen maistuu"-meininkeihin. en siis tosiaankaan tiedä loppupäämäärää uusille jutuille elämässäni, miksi muuten edes pitäisi? sitäpaitsi jos meidän pieni norjalaissuomalainen ihme ei äitinsä adrenaliinitasoa pelästy, vaan päättää tammikuussa tupsahtaa elämäämme, menee koko kuvio kuitenkin uusiksi. ja se on tosi vapauttavaa. kai sitä sitten boheemin pinnan alla piilee ihan aito kontrollifriikki. ja mitä se kontrollifriikkeys sitten on? kai jonkin sortin elämänpelkoa. eikä siinä mitään, joskus on tervettä vähän pelätäkin. mutta nyt on sellainen vaihe elämässä, että kaikki mitä annetaan, otetaan kiitoksella vastaan. ja erityisen kiitollinen olen siitä että juuri nyt kaikki se mitä nyt annetaan tuo paljon iloa ja onnea elämään, meidän ja muiden. jos en olisi raskaana joisin maljan nyt! skål!

euroviisut 1680

olen ollut koko päivän loistavalla tuulella lähestyvän meidän ihan oman barokkifestarin takia, että ihan unohdan kaikki ärsyttävät uutiset joita oikeasti en siedä kuulla:
1) isoäitien käännytykset. inhimillinen maahanmuuttopolitiikka?
2) Tanskan ainoan kulttuuriradiokanavan P2:n sulkeminen. mihin ne konsertit ylikalliista uudesta hienosta konserttitalosta radioidaan? yhteiskunta joka ei tarvitse ja arvosta omaa kulttuurihistoriaansa ja kulttuuriaan on tuomittu perikatoon ja tyhmyyten. piste.
3) tanskalaiset säästöuutiset. työttömyysturvan rajoittaminen neljästä vuodesta kahteen vuoteen tulee ajamaan monia ulos kodeistaan (työttömyysturvalta putoava on oikeutettu kontathjælpiin, mutta se edellyttää kaiken yli 1300 euron ylittävän omaisuuden, esim. auton ja asunnon myymistä) ja samalla voi sanoa goodbye työmarkkinoiden flexicurity-mallille. kaikista ärsyttävintä on se, että Tanskan talous oli pari vuotta sitten älyttömän ylijäämäinen. finanssikriisistä huolimatta toisenlaisella politiikalla ei olisi housut niin kurassa kuin nyt.
mutta meidän festarista tulee hieno! hyvää musiikkia, hyvää ruokaa ja hyvää viiniä hyvässä seurassa! ja hyvä vaihtoehto euroviisuille.

pilvimuurista valo välähtää

rakastan näitä arkipyhiä. toukokuun tanskalainen kalenteri on täynnä puun takaa tulevia lepopäiviä. on den store bededag (jonka usein luen väärin, badedag), pinse eli helluntai (huom. kaksi pyhää!), muistaakseni vielä grundlovsdag (se taisi muuten olla kesäkuussa eikä pyhä?) ja kristuksen taivaasen astumisen päivä (onko se helatorstai?). tanskaksi sillä on vähän hassu nimi, kristi himmelfart joka minun kakarahuumorilla kääntyy taivaspieruksi. hahaa. norski kertoi yhden norjalaisen kaverinsa luulleen että himmelfart tarkoittaa tosi korkeita pomppuja, taivasta kohti vähän kuin trampoliinilla. kiirastorstai on myös täällä pyhä. joskus haaveilen katolilaisen kalenterin palauttamista, kaikki pyhimysten juhlapäivät vapaapäiviksi. parasta kirkollisissa pyhissä on myös se, että musiikki- ja huvittelulaitokset pitävät usein, vaikka eivät aina, ovensa kiinni. kerrankin voi voi nauttia vapaa-ajasta synkronissa ympäröivän maailman kanssa tuntematta itseään ihme friikiksi. pääsiäisenä kävimme mielenkiintoisen keskustelun kristillistä pyhistä. norski on täysi pakana, steinerlapsi, eikä koskaan kuulunut kirkkoon ja kun yritin selittää toukokuun juttuja pyhästä hengestä ja taivaasen astumisesta hän sanoi ettei ollut koskaan edes kuullut moisesta. nyt meidän sängyn alla luvussa norjalainen uusi testamentti, joka näin alustavasti on saanut laimeahkon vastaanoton: ei kuulemma mitään maailmankirjallisuutta...auts!

rajatuksia

täällä taas, viime kerrasta onkin luvattoman paljon aikaa. blogipassiivisuuteni ei tosin tällä kertaa ole aiheutunut aiheiden puutteista, tohinaa on ollut enemmän kuin tarpeeksi. olen löytänyt jonkin käsittämättömän tarmokkuuden, joka kohdistuu mahdottomien asioiden tekemiseen mahdolliseksi. ensimmäisen herätyksen sain joogatunneilla kun huomasin että kehoni osaakin enemmän kuin uskon, toisen herätyksen syksyllä aloittamillani laulutunneilla kun huomasin että kehon lisäksi myöskin ääneni osaa enemmän kuin uskon. kuulostaa ihan banaalilta, mutta molemmat kokemukset olivat niin konkreettisia, että oikeasti oli pakko ruveta pohtimaan mitä muuta sitä osaa itsensä ymmärtämättä. ja nyt olen selkeästi matkalla kohti jotakin jota en vielä osaa tarkemmin määritellä, mutta jonka tiedän itselleni täysin oikeaksi suunnaksi. kaikki on niin kiinni rajoista. on rajoja joiden yli pitää astua, suorastaan talloa ja mielellään vauhdilla. ja sitten on rajoja jotka pitävät homman kasassa ja joita täytyy ymmärtää kunnioittaa. mutta mistä rajasta milloinkin on kysymys on hyvä kysymys.

hiihtoloma!!

sinne se jäi, hidas elämä, viime vuoden puolelle. mutta tulee toivottavasti pian takaisin. tavoitin työnarkomaniani rajat ja uskalsin antaa pois 2500 euron keikan jotta voisin ottaa ilon irti talvilomasta. ei kaduta ainakaan vielä enkä usko että tarviikaan. suunnitelma on suunnata tukholman kautta suomen turkuun, sitten takaisin köpikseen kuuntelemaan konserttia jossa EN soita ja sitten norskin kanssa barcelonaan viideksi päiväksi tapas-lomalle. tanskassakin on muuten ollut vuosisadan talvi, joka tekee ainakin kaiken kulkemisen hitaaksi. hyvänä päivänä saattaa bongata jonkin alkuasukkaan hiihtämässä keskustassa, se on aika hauska näky.

päiväunet

kohta alkaa joulukuu, mahtavaa. kuukauden päästä päivä jo pitenee. vitsit mikä optimisti. nyt on taas ihan hullun kiire, seuraava vapaa päivä on vasta 23.12. heissulivei. hidasta elämää se ei tosin haittaa. tulin tänään harjoitusten jälkeen kotiin kun tunsin oloni vähän kipeäksi. join kupin panadol hotia, otin 5 kg C-vitamiinia, strepsilsin ja painuin peiton alle. näin ihan mahtavan hassuja unia. cruisailin punaisella autolla kavereiden kanssa ympäriinsä kunnes auto juuttui linnan kierreportaisiin (?). olin jo vähän paniikissa ehdinkö näytökseen kunnes joku unikavereista soitti töihin, että liisa ei tuu tänään. päädyin suuren suuren suihkualtaan luo jonka ympärille oli kerääntynyt nymfi- ja satyyribarokkiorkesteri, jonka konserttimestari piti luentoa skolioosista (oireet: päätä ei jaksa pitää pystyssä ja jotain muuta kummallista). meininki oli sen verran erikoista, että vähän ihmettelin eikö mun oikeasti tarvi mennä soittaamaan näytöstä ja havahduin hereille. ja ehdin töihin.

lisää hidasta elämää ja psykoanalyysia

tämä hitailu on näköjään johtotähti muidenkin elämässä, siispä jatkan vielä aiheesta. yksi hyvä juttu joogatunneissa on se, että siellä väkisinkin jossain vaiheessa on pakko kohdata ja hyväksyä oma vireystila. voi syyttää vuodenaikaa tai mitä lystää, mutta ihan skarpeimmillani en näinä päivinä ole. unissa sen sijaan on kova meno päällä. en tiedä johtuuko ahkerasta jungin lukemisesta, mutta alitajunnassa käy vilske ja unimaailmasta on aamuisin todella vaikea siirtyä marraskuiseen todellisuuteen. kuten tänä aamuna. kello herätti 8.30, pistin torkun päälle (näin luulin) ja nukahdin siinä samassa ja näin todella huikean jännittävää unta. heräsin klo 10 ja ymmärsin jo olevani myöhässä ja hetkeä myöhemmin tajusin soittimeni olevan oopperalla ja vartin päästä alkavan harjoituksen konservatoriolla. saatan olla sählä siviilissä ja aina myöhässä, mutta sitten opiskeluvuosien olen ollut lähes poikkeuksetta oikeassa paikassa oikeaan aikaan mitä harjoituksiin tai keikkoihin tulee. en katsonut mitä yli puolentunnin taksisuhailu läpi kaupungin tuli maksamaan. otti päähän ja hävetti, mutta harjoitukset meni onneksi hyvin.

jos on jo jonkin aikaa ollut vähän liian kiire, tajunta muuttuu tefloniksi. sanonkin usein, että jos pääni ei olisi kroppaan ruuvattu kiinni unohtaisin senkin kotiin. tai baariin. kaikki ylimääräinen jää matkan varrelle ja joskus unohtuu olennaisiakin asioita. laiskoina päivinä on hauska eksyä tekemään kaikenlaisia hassuja persoonallisuustestejä. ihan paras on oikea/vasenaivoisuus-testi. sen testin tehtyä sain taas hyvän tekosyyn olla niin kuin huvittaa, vain siksi koska olen reilusti oikea-aivoinen. toimin intuitiolla, joka hyppii asioista toisiin ja yhdistelee niitä "luovasti" keskenään, en kykene rutiineihin enkä osaa lukea kellonaikoja. hah.

tai sitten viimeaikojen suosikki, jung, ja jungin persoonallisuustyypit. kehittynein toimintoni on ekstrovertti intuitio, heikoimmin kehittynyt toiminto introvertti astiminen (=todellisuudentaju). ongelma vaan sen intuition kanssa on, että se ei ole kovin kiinnostunut mitä todellisuudessa tapahtuu. monta vuotta suunnittelin tulevia päiviä etukäteen, tein harjoitteluohjelmia ja to-do-listoja, mutta lopetin sen jossain vaiheessa kun en koskaan noudattanut suunnitelmiani ja sain siitä vaan huonon omantunnon. listojen tekeminen oli jonkinlainen yritys pitää homma hallinnassa, mutta samalla koko ajan kapinoin sisäisesti sitä vastaan. elämä tuntuu niin tylsältä kun tietää mitä seuraavaksi pitää tehdä. hohhoijaa. annan mielelläni pikkusormen hyvin kehittyneelle intuitiolle, joka taas vie koko käden, rakastaa elämää ilman rajoja ja pistää ranttaliksi. en ehkä saa sitä mitä pitäisi tehdä aikaiseksi, ellei ole aivan pakko, mutta keksin aivan varmasti jotain muuta kivaa tilalle. mutta jos käy niin, että teen niitä juttuja joihin intuitioni johdattaa homma skulaa kuin unelma. sanomattakin on selvää, että niihin juttuihin ei kuulu yhtään arkirutiinia ja harvemmin niistä jutuista myöskään maksetaan palkkaa. ack livet.

jungin juttuja on hauska lukea. hänelle ihmisen psyyke on kuin näyttämö, jossa erilaiset hahmot taistelevat paikasta parrasvaloissa. ne joita ei lavalle kelpuuteta tungeksivat kuliseissa (tai häiriköivät orkesterimontussa) sekoittaen näyttämöllä seisovien pasmat. ja se vajaatoimintainen psyyken puoli on kotiteatterin oopperan kummitus.

piti siis kirjoittaa hitaasta elämästä. hidas elämä antaa mielen harhailla. ehkä se harhailtuaan tarpeeksi jaksaa taas keskittyä arkisiinkin asioihin.