oijoi. arki tosiaan läjähti naamalla töiden alun mukana. meinaisin jo ekalla opetusviikolla saada rintatulehduksen, ja tällä viikolla tulin sitten tosi horkassa töistä kotiin. viikonloppu meni sairastaessa. norski on toista viikkoa kovassa köhässä, ja juniori vetää siitä huumoria yskimällä tekoyskää, öhö-öhö.
kaiken flunssakurjuuden keskellä vajosin myös totaalisen työkurjuuten ja olen nyt pääni sisällä antanut nykyiselle duunilleni mahdollisuuden kesään asti. mutta sen jälkeen, oikeasti, näillä työajoilla en näe ensi syksynä poikaani kahteen päivään, kun päivähoito alkaa. ajatus tuntuu ihan kauhealta, eikä työ sen arvoiselta, vaikka opettaminen arvokasta työtä onkin. tanskalaisen musiikkikoulun 20 minuutin tunnit eivät millään riitä tuomaan hyvää fiilistä omasta työstä, vaikka oppilaat ovatkin ihan mahtavia. mihinkään opetettevaan asiaan ei voi syventyä, ja työpäiviä leimaa kaiken syövä kiire. pisimpänä opetuspäivän lähden kotoa ennen puolta päivää ja palaan kotiin illalla puoli yhdeltätoista. tänä aikana en hädin tuskin ehdi pitämään taukoa, jos yhteensa kolmen tunnin työmatkoja ei lasketa.
opetuspäivien uudelleen järjestely on todellinen rumba, kun lapsilla on joka illalle jokin eri harrastus. niinpä kaksi opetuspäivää viikossa onnistuneesti torppaa keikkojen ottamisen. joka on todella arsesta, sillä pelkkä opetuspäivistä tuleva palkka on ei yksinään riitä toimeentulemiseksi. tämän parin viikon työkokeilun aikana toteutimme juniorin unikoulutuksen, joka meni tosi hienosti. ajoitus vaan oli vähän huono sikäli, että tyyppi on tanskalaisittain sanottuna morsyg, eli eroangstissa. kiitos pitkien työpäivien ja parin muun soittohomman on äitiä ollut ns. vähän ikävä, ja se on sikäli ikävää, että äidillä on paitsi myös ikävä, myös kotona ikävää, kun lahkeessa roikkuvalle pikkumarakatille mikään huomionosoitus ei riitä.
onneksi meillä on tänä sairasteluviikonloppuna ollut appivanhemmat kylässä, ja kiitos heille, koti näyttää taas kodilta eikä kaatopaikalta. boheemipariskunnan tulevaisuus ja toimeentuloa näyttää kiinnostavan heitäkin, ja kaikenlaisia keskusteluja on käyty, mahdollisista ja mahdottomista kuvioista. flunssakurjuuden värittämästä näkökulmasta omat ideat alkaa olla vähissä ja olen todella kypsä meidän kaikki normit ylittäviin epäsäännöllisiin työaikoihin. omiin pitkiin päiviin ja yövuoroihin, jotka tekevät miehestäni zombien.
tämän syksyn illat jolloin olemme olleet molemmat kotona voi laskea yhden käden sormilla (no hääyö nyt ainakin). järjestely sopi siihen entiseen elämään, mutta bittikselle soisi myös joskus kokemuksen siitä, kun molemmat vanhemmat on yhtä aikaa hereillä ja illan kotona. toinen juttu mikä sopi siihen entiseen elämään on ylenmääräisen ilmaisen projektityön tekeminen. se on kivaa, mutta mä tarvin kyllä kuukausittain ihan kunnon palkan. yhtäkkiä orkesterityön näkee ihan eri valossa, kuin muutama vuosi sitten. perheystävälliset työajat, mielekäs työ ja kunnon palkka. jos se juna meni jo, täytyy kai ruveta ekonomiksi.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti